Kissan stressi

On monia tapoja, joilla kissasi voi kärsiä stressistä. Tämä voi johtaa käyttäytymisongelmiin. Napsauta tästä oppiaksesi hallitsemaan kissasi stressiä!

Kissat voivat stressaantua monista eri syistä. Syy voi olla asuminen ainoana kissana, asuminen kissalaumassa tai sisäkissana, asuminen äänekkäiden ja kiireisten ihmisten kanssa tai uusi huonekalu. Jotkin syyt ovat ihmisille ilmiselviä, kun taas osa voi vaikuttaa merkityksettömiltä. Siitä ei kuitenkaan ole epäselvyyttä, että jos jokin stressaa tai turhauttaa kissaasi, sinun on puututtava asiaan. Stressi voi aiheuttaa muutoksia kissan käyttäytymisessä. Muutokset voivat vaikuttaa sopimattomilta omistajan silmiin ja saada kissan voimaan huonosti.

KISSAN STRESSI ON TODELLINEN HÄIRIÖTILA

Ihmiset pitävät arjen kiireitä ja konflikteja seuraavaa stressiä normaalina osana elämää. Lemmikkimme eivät kuitenkaan jaa tätä näkemystä kansamme. Omistajan on usein vaikea uskoa, että hänen kissallaan voisi olla stressiä, sillä miten päivät pitkät sohvalla nukkuva eläin voisi olla stressaantunut.

Kissat tottuvat yleensä helposti niille tarjottuun elämänmenoon. Ollakseen tyytyväinen ja stressitön kissan on kuitenkin pystyttävä toteuttamaan luontaisia käyttäytymistarpeitaan.

Kissan stressin tai turhautumisen tarkkaa syytä on usein vaikea tunnistaa.

Yksi syy voi olla muiden kissojen kanssa asuminen. Kissat eivät luonnostaan elä tiiviissä yhteisössä muiden kissojen kanssa. Jotkut kissat oppivat nauttimaan muiden kissojen seurasta, osa ei. Luulemme helposti, että kissat elävät tyytyväisenä muiden kissojen kanssa, jos ne eivät käyttäydy selkeän aggressiivisesti. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa. Jos kissasi nukkuvat kylki kyljessä ja huoltavat toinen toistensa turkkia, voit olla melko varma, että ne nauttivat yhteiselosta ja toistensa seurasta. Jos ei, kissasi todennäköisesti vain sietävät muiden kissojen läsnäoloa.

Jos sinulla on useampi kuin yksi kissa, pyri karsimaan kaikki stressitekijät niiden elinympäristöstä.

KISSA-TELTTA – Tee-se-itse

Lataa kohta-kohdalta-ohje nyt!

LUE LISÄÄ

Anna kissoillesi mahdollisuus leikkiä ja tarjoile ruoka ruokintaleluista, jolloin ne voivat purkaa fyysistä ja henkistä energiaa leikkimiseen ja syömiseen eivätkä pura sitä muihin kissoihin. Huolehdi, että kissoillasi on vesi- ja ruokapaikkoja, hiekkalaatikkoja, raapimapuita ja lepopaikkoja eri puolilla taloa, jolloin ne ovat helposti kissojen käytettävissä. Kiireinen arki ja riittämätön tietämys kissojen luonnollisista käyttäytymistarpeista voivat tehdä elämästä ihmisten kanssa haasteellisen kissoille. Kissat voivat reagoida tilanteeseen nuolemalla turkkiaan liikaa, käyttäytymällä aggressiivisesti, tekemällä tarpeet hiekkalaatikon ulkopuolelle, syömällä liikaa tai muulla sopimattomalla tavalla.

Kissat ovat luonnostaan siistejä eläimiä. Jos kissasi tekee tarpeensa muualle kuin hiekkalaatikkoon, käynti eläinlääkärissä on paikallaan fyysisten ongelmien poissulkemiseksi. Jos käyttäytymiselle ei löydy terveyteen liittyvää selitystä, kissasi sisäsiisteysongelmat saattavat johtua stressistä, joka voi johtua useista eri tekijöistä:

  • Vääränlainen kissanhiekka eli kissanhiekkalaatu, josta kissasi ei pidä.
  • Likainen kissanhiekka, koska omistaja ei ole pitänyt hiekkalaatikkoa puhtaana.
  • Väärään paikkaan sijoitettu hiekkalaatikko. Kuten ihmiset, myös kissat haluavat tehdä tarpeensa rauhassa.

Liian monta kissaa, jotka käyttävät samaa hiekkalaatikkoa. Jos sinulla on monta kissaa, hiekkalaatikoita on oltava yhtä monta kuin kissoja plus yksi. Hiekkalaatikkoja pitää olla eri puolilla taloa. Kahden hiekkalaatikon sijoittamista vierekkäin ei suositella, sillä yksi kissa voi vahtia molempien käyttöä.

Fyysisten ongelmien tavoin stressi pitää diagnosoida kunnolla. Kissan stressin syyn löytäminen ja parhaan hoidon saaminen mahdollisimman nopeasti edellyttävät käyntiä eläinlääkärin vastaanotolla.

KISSAN STRESSIN HOITO

Kun stressidiagnoosi on varmistunut, ensimmäiseksi on puututtava tilanteisiin, jotka laukaisevat stressin. Voit esimerkiksi vaihtaa kissanhiekkalaatua, siirtää hiekkalaatikon uuteen paikkaan ja pitää sen puhtaana. Eläinlääkärin suosituksesta voit harkita feromonien ja stressiä alentavien ravintolisien käyttöä.

Lisäksi nykyään on onneksi yhä enemmän lemmikkien käyttäytymisen asiantuntijoita, jotka voivat auttaa kissanomistajia luomaan kotiinsa kissalle sopivan ympäristön, jossa kissan luonnolliset käyttäytymistarpeet on otettu paremmin huomioon.

Etsitkö eläinlääkäriä?

Eläinlääkärillä on suuri rooli lemmikkisi terveydessä. Syötä sijaintitietosi ja saat listan lähelläsi olevista eläinlääkäreistä. 

LÖYDÄ ELÄINLÄÄKÄRI


Lisää samanlaisia

Dog vaccinations
Lemmikkien rokotukset

Rokotukset suojaavat koiraasi vakavilta ja joskus jopa tappavilta taudeilta. Ota selvää mitkä rokotukset ovat oleellisia koirallesi!

Lemmikkipuisto kuva
Tee se itse projektit

Lemmikkipuistosta löydät paljon hauskaa tekemistä. Miten olisi kissateltan tai koiran aktivointipelin rakentaminen?

diabeteslääkkeet
Ennaltaehkäisevä lemmikinhoito

Diabeteksen lääkehoidon lisäksi koirat ja kissat tarvitsevat oikean ruokavalion ja päivittäisen rutiinin. Lue lisää!

koiran korvatulehdus
Ennaltaehkäisevä lemmikinhoito

Koiran korvatulehdus saattaa olla kivulias ja aiheuttaa esimerkiksi koiran korvien kutinaa ja punoitusta. Lue tietopakettimme koiran korvatulehduksesta!

Löydä parhaat ratkaisut

Tarvitsetko apua hoitoratkaisujen löytämiseksi lemmikillesi?

Liity MyPet.comiin ja saat asiantuntevia lemmikinhoitovinkkejä
LIITY MYPET.COMIIN