Miten usein kissaa pitäisi käyttää eläinlääkärissä?

Kissasi tutkiminen on välttämätöntä mahdollisten ongelmien tunnistamiseksi. Opi kuinka usein kissasi tulee viedä eläinlääkäriin!Kissasi on tutkittava mahdollisten ongelmien tunnistamiseksi. Opi kuinka usein kissasi tulee viedä eläinlääkäriin!

Kissat ovat itsenäisiä eläimiä, joten monilla ihmisillä on harhaluulo, että kissat eivät juurikaan vaadi huolenpitoa säännöllisen ruokinnan lisäksi. Tämä voi osaltaan selittää, miksi koiria käytetään eläinlääkärissä kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kissoja. Kissat kuitenkin tarvitsevat eläinlääkärikäyntejä eri iässä ja vaiheissa – ja hyvä terveydenhoito on tärkeä osa rakkaasta lemmikistä huolehtimista.

Se, kuinka usein sinun on käytettävä kissaasi eläinlääkärissä, riippuu kissan iästä ja terveydentilasta. Kissanpentu ja nuori kissa päätyvät luonnollisesti useammin eläinlääkärille rokotusten, sirutuksen ja kastraatio-/sterilisaatioleikkauksen yhteydessä. Mutta älä unohda, että aikuisetkin kissat hyötyvät vuosittaisista terveystarkastuksista ja rokotuksista. Jos jotain äkillistä ilmaantuu tai jos kissasi esimerkiksi kärsii kroonisesta sairaudesta, joka vaatii säännöllistä seurantaa, eläinlääkärissä on tietenkin käytävä useammin kuin vuosittain.

ANNA KISSANPENNULLESI HYVÄT EVÄÄT ELÄMÄÄN

Kissanpennut saavat väliaikaisen suojan taudinaiheuttajia vastaan emon maidon vasta-aineiden kautta. Tämä suoja kuitenkin heikkenee pentujen kasvaessa, joten kissanpennut tulee rokottaa tauteja, kuten kissaruttoa ja kissaflunssaa vastaan. Pennut tulee rokottaa 2–3 kertaa neljän viikon välein. Ensimmäinen rokotus annetaan ihannetilanteessa 8-viikkoisille pennuille, mutta käytännössä usein vasta 12 viikon iässä. Kun viet kissanpentusi ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin, kysy eläinlääkäriltäsi, mitä rokotuksia kissasi tarvitsee. Samalla käynnillä on myös hyvä keskustella kissasi kastroinnista/steriloinnista ja mikrosirutuksesta.

KISSAN VUOSITTAINEN TERVEYSTARKASTUS

Kissat ovat hyviä piilottamaan sairauden oireet omistajaltaan, ja sisäkissatkin, jotka eivät koskaan käy ulkona, tarvitsevat säännöllisiä terveystarkastuksia. Tutkimalla kissasi nenänpäästä hännän kärkeen eläinlääkärisi voi huomata muutoksia, jotka voivat viitata kehittymässä olevaan terveysongelmaan. On esimerkiksi melko tavallista, että kissoilla on ongelmia hampaiden ja ikenien kanssa. Tämä voi olla hyvin kivuliasta. Kissanomistaja harvoin huomaa tilannetta itse, sillä kissat jatkavat syömistä kipeästä suusta huolimatta, mutta onneksi eläinlääkäri voi havaita ongelmat terveystarkastuksessa. Aikainen diagnoosi ja hoito auttavat kissaasi pysymään mahdollisimman terveenä, jolloin pääsette nauttimaan monista yhteisistä vuosista.

Seitsemän vuotta täyttänyttä kissaa pidetään kypsän iän saavuttaneena, ja 11 vuotta täyttäneitä pidetään senioreina. Säännölliset terveystarkastukset auttavat varmistamaan, että kissasi on mahdollisimman terve ja onnellinen. Seniorikissalle voi olla hyödyllistä täydentää terveystarkastusta geriatrisella verikokeella, jonka avulla eläinlääkäri voi seurata, onko kissalla ongelmia esimerkiksi munuaisten tai kilpirauhasen kanssa. Muista, että terveysongelmiin viittaavat merkit voivat olla huomaamattomia.

Säännöllinen rokottaminen on tärkeää, sillä se auttaa kissasi immuunijärjestelemää taistelemaan tauteja vastaan. Eläinlääkärisi osaa kertoa sinulle, mitä rokotuksia kissasi tarvitsee ja milloin.

HUOMIONARVOISIA OIREITA

Pieninkin muutos kissan käyttäytymisessä voi viitata sairauteen. Ota yhteyttä eläinlääkäriin ja varaa aika terveystarkatukseen, jos kissasi – iästä riippumatta – oirehtii huolestuttavalla tavalla. Tällaisia oireita ovat muun muassa:

  • Yskä, aivastelu, vuotava nenä
  • Kissa juo, syö, virtsaa tai ulostaa aiempaa enemmän tai vähemmän
  • Oksentelu
  • Mouruaminen
  • Liiallinen nuoleminen
  • Muutokset aktiivisuustasossa
  • Liiallinen turkinhoito
  • Paikallinen karvanlähtö
  • Laihtuminen
  • Sisäsiisteysongelmat

VINKKI: Eläinlääkärissä käyminen on huomattavasti helpompaa, jos kissasi tietää, että kuljetuslaatikko on turvallinen paikka, missä se voi nukkua, leikkiä leluilla tai saada herkkuja.

AIHEET, JOISTA TERVEYSTARKASTUKSESSA KANNATTAA KESKUSTELLA

Eläinlääkärikäynnillä pääset keskustelemaan kaikista lemmikkisi terveyteen liittyvistä seikoista. Kirjoita kysymyksesi ylös ennen eläinlääkärikäyntiä, ja muista myös mainita huomaamasi muutokset kissasi käyttäytymisessä, ruokavaliossa tai ulkonäössä. Listan avulla mikään asia ei jää käsittelemättä käynnin aikana.

Sekä kissat että koirat hyötyvät merkittävästi vuosittaisista eläinlääkärintarkastuksista. Säännölliset eläinlääkärintarkastukset ovat osa lemmikin ehkäisevää terveydenhoitoa, mikä tukee pitkää ja onnellista elämää. Käynnit antavat eläinlääkärille lisäksi mahdollisuuden huomata alkuvaiheessa oleva terveysongelma ennen kuin sen merkit ovat omistajankin nähtävissä.

  • Uuden lemmikin tiedot – Eläinlääkärin luona riittää paljon juteltavaa, kun viet uuden lemmikkisi ensimmäistä kertaa vastaanotolle. Vastaanottovirkailija lisää lemmikkisi tiedot klinikan järjestelmään, ja eläinlääkärisi kerää tärkeimmät tiedot lemmikkisi taustasta.
  • Yleinen terveydentila – Terveystarkastuksessa eläinlääkäri käy läpi lemmikkisi yleisen terveydentilan ja kysyy sinulta kysymyksiä lemmikkisi tavoista ja aktiivisuustasosta. Tämä on hyvä tilaisuus ottaa puheeksi mahdollisesti havaitsemasi oudot muutokset – muista tarkistaa listasi.
  • Uloste – Eläinlääkärisi voi pyytää sinua tuomaan mukanasi ulosnäytteen loistestiä varten. Kerää tuore näyte sopivaan kuljetusastiaan tai suljettavaan muovipussiin.
  • Loistartuntojen ehkäisy – Tietyt loiset voivat olla yleisempiä asuinpaikastasi ja vuodenajasta riippuen. Esimerkiksi punkkeja tavataan eniten keväästä syksyyn, joten jos käytät lemmikkiäsi lääkärissä keväällä tai kesällä, punkeilta suojautumisesta on hyvä keskustella. Jos kissasi metsästää ulkona ja myös syö saaliinsa, se on hyvin altis madoille. Keskustele eläinlääkärisi kanssa tavoista, joilla voit suojata lemmikkisi loisilta.
  • Rokotukset – Eläinlääkäri voi suositella lemmikillesi rokotuksia terveystarkastuksen yhteydessä. Käynnillä kissasi voidaan rokottaa esimerkiksi kissaruttoa, kissaflunssaa ja raivotautia vastaan. Kissasi elämäntyylistä riippuen eläinlääkäri voi suositella muitakin rokotuksia.

KISSAN PERUSROKOTUKSET:

Kaikki kissat tulisi Suomessa rokottaa seuraavia tauteja vastaan:

  • Kissarutto
  • Kissaflunssa

Kysy eläinlääkäriltäsi muista kissasi mahdollisesti tarvitsemista rokotuksista, jotka riippuvat kissasi elämäntyylistä ja asuinpaikkasi tautiriskistä.

ELÄINLÄÄKÄRIKÄYNTIEN HELPOTTAMINEN

Säännölliset eläinlääkärikäynnit edistävät lemmikkisi terveyttä, ja niiden aikana eläinlääkäri voi puuttua pieniin vaivoihin ennen kuin vaivoista kehittyy vakavia ongelmia.

Seuraavassa on vinkkejä, joiden avulla seuraava eläinlääkärikäyntinne sujuu mukavasti ja stressittömästi sekä sinun että kissasi kannalta.

OMISTAJAN KANNALTA

Kysy klinikalta, milloin siellä on todennäköisesti vähemmän muita asiakkaita, tai onko klinikka jopa kissaystävällinen “Cat Friendly Clinic”, jossa panostetaan mahdollisimman stressittömään kissojen käsittelyyn.

Saavu klinikalle muutama minuutti ennen käynnin alkamisaikaa ja ilmoittaudu vastaanottoon kissasi odottaessa autossa. Älä kuitenkaan jätä kissaasi autoon kuumalla säällä. Kuljeta kissaasi aina laadukkaassa kuljetuslaatikossa. Sen on oltava tukeva ja kovasta muovista valmistettu, ja kannen irrottamisen on oltava helppoa. Kuljetusvälinettä ei saa tehdä kankaasta, sillä kissa voi repiä sen kynsillään.

Jos kissasi hermostuu odotushuoneen hajuista, näköärsykkeistä, ihmisistä ja eläimistä, kysy vastaanotosta, voitteko mennä hiljaisempaan tilaan, kuten vaikkapa tyhjään tutkimushuoneeseen odottamaan. Kissaystävällisillä klinikoilla koirat ja kissat odottavat eri osissa odotushuonetta ja kissat on muutenkin huomioitu. Vaihtoehtoisesti voit peittää kuljetuslaatikon kevyellä liinalla. Istu aina kuljetuslaatikko sylissäsi tai ylhäällä hyllyllä, älä koskaan jätä sitä lattialle, jossa koirat voivat nuuskia sitä.

Jos tämä on ensimmäinen käyntinne uuden eläinlääkärin luona, ota mukaan asiakirjat kissalle aiemmin tehdyistä tutkimuksista ja hoidoista sekä terveyskortti, jos sinulla on sellainen. Kerro eläinlääkärille selkeästi käyntinne syy ja kaikki kissasi käyttäytymistavat, joihin olet kiinnittänyt huomiota. Näin saat kaiken irti käynnistä.

Tee muistiinpanoja käynnin aikana. Kysy, jos et ole varma, ymmärsitkö saamasi hoito- ja lääkintäohjeet oikein.

KISSASI KANNALTA

Useimmat kissanomistajat ovat samaa mieltä siitä, että säännölliset terveystarkastukset ja ehkäisevä hoito ovat tärkeitä. Tästä huolimatta alle puolet kissanomistajista käyttää kissaansa säännöllisesti eläinlääkärissä.

Yksi merkittävä syy tähän on se, että useimmat kissat ilmaisevat tyytymättömyytensä ennen kuin ne ovat edes saapuneet klinikan parkkipaikalle. Monet kissat inhoavat kuljetuslaatikossa kulkemista, autossa matkustamista ja sen jälkeen odotushuoneessa istumista vieraiden ihmisten ja eläinten ympäröimänä.

Vinkkejä, joilla teet eläinlääkärikäynnistänne vähemmän hermoja raastavan:

  • Aseta kuljetuslaatikkoon pyyhe, jonka sisään kissasi voi piiloutua
  • Kokeile, olisiko kissasi levollisempi kuljetuslaatikossa, jos suihkautat sen sisälle feromonisumutetta.
  • Ota mukaasi liina, jolla kuljetuslaatikon voi peittää autossa ja odotushuoneessa
  • Pidä kuljetuslaatikko sylissäsi tai muuten selvästi lattiaa korkeammalla, jotta kissa tuntee olonsa turvallisemmaksi.
  • Ota kissasi ulos kuljetuslaatikosta vasta tutkimushuoneessa.
Etsitkö eläinlääkäriä?

Eläinlääkärillä on suuri rooli lemmikkisi terveydessä. Syötä sijaintitietosi ja saat listan lähelläsi olevista eläinlääkäreistä. 

LÖYDÄ ELÄINLÄÄKÄRI


Lisää samanlaisia

Dog vaccinations
Lemmikkien rokotukset

Rokotukset suojaavat koiraasi vakavilta ja joskus jopa tappavilta taudeilta. Ota selvää mitkä rokotukset ovat oleellisia koirallesi!

Lemmikkipuisto kuva
Tee se itse projektit

Lemmikkipuistosta löydät paljon hauskaa tekemistä. Miten olisi kissateltan tai koiran aktivointipelin rakentaminen?

diabeteslääkkeet
Ennaltaehkäisevä lemmikinhoito

Diabeteksen lääkehoidon lisäksi koirat ja kissat tarvitsevat oikean ruokavalion ja päivittäisen rutiinin. Lue lisää!

koiran korvatulehdus
Ennaltaehkäisevä lemmikinhoito

Koiran korvatulehdus saattaa olla kivulias ja aiheuttaa esimerkiksi koiran korvien kutinaa ja punoitusta. Lue tietopakettimme koiran korvatulehduksesta!

Löydä parhaat ratkaisut

Tarvitsetko apua hoitoratkaisujen löytämiseksi lemmikillesi?

Liity MyPet.comiin ja saat asiantuntevia lemmikinhoitovinkkejä
LIITY MYPET.COMIIN